Venäjällä kuolonkolari rallitesteissä – EM-sarjasta tuttu venäläiskuljettaja loukkaantui

17.5.2017 / 23:56
Kuva: Jari Nurminen Alexey Lyadukhinin viimeiseksi ralliksi jäi huhtikuussa ajettu Rally Masters Show (Kuva: Jari Nurminen).

[ A- ] / [ A+ ]

UrheiluUutiset.comin saamien tietojen mukaan Venäjällä on rallitesteissä tapahtunut kuolonuhrin vaatinut onnettomuus.

Rallin EM-sarjasta tutun, kokeneen 36-vuotiaan Alexey Lukyanukin, sekä lähinnä kotimaassaan urallaan kilpailleen Vjatseslav Kucherovin autot olivat törmänneet rallitesteissä tuhoisin seurauksin. Todennäköisesti yhteyskatkoksesta johtuen ralliautot ovat olleet samaan aikaan liikkeellä eri suunnista ja törmänneet päin toisiaan. Sekä Lukyanuk, että Kucherov olivat testaamassa tulevaa Pskov-rallia varten.

Ensitietojen mukaan Lukyanuk, hänen kartanlukijansa Nikita Gergel, sekä Kucherov loukkaantuivat onnettomuudessa, mutta Kucherovin kartanlukija Alexey Lyadukhin menehtyi kolarissa saamiinsa vammoihin. Lukyanuk mursi kolarissa jalkansa ja lisäksi hänellä on vammoja selän alueella. Hänet kuljetettiin onnettomuuspaikalta sairaalaan helikopterilla.

Lukyanuk on rallin kaksinkertainen EM-sarjan mitalisti, kun hän vuonna 2015 saavutti pronssia ja viime vuonna hopeaa. Lukyanuk voitti EM-sarjan edellisen osakilpailun Kanariansaarilla vain reilu viikko sitten. Kartanlukija Lyadukhinin viimeiseksi kilpailuksi jäi huhtikuussa Moskovassa ajettu Rally Masters Show.

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit