Vataselta kehuja rallin MM-sarjan nykytilalle – ”Todellinen luonne teki paluun”

22.12.2017 / 15:32
Kuva: Jari Hotti Ari Vatanen juhli rallin maailmanmestaruutta vuonna 1981 (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Ari Vatanen, rallin kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen maailmanmestari, arvostaa rallin MM-sarjan nykytilaa.

Rallin MM-sarjan päättynyt kausi on kerännyt runsaasti positiivista palautetta niin rallin tekijöiltä, kuin yleisöltäkin, eikä vähiten siksi, että Volkswagenin dominoitua sarjaa usean vuoden ajan tänä vuonna ennen kaikkea se laaja kilpailu ja jännitys mitä yleisö haluaa nähdä, tekivät paluun. 13 osakilpailussa nähtiin peräti seitsemän eri voittajaa ja kaikki MM-sarjan neljä tallia ylsivät kauden aikana vähintään kahteen voittoon.

– Tänä vuonna rallin MM-sarjassa nähtiin poikkeuksellinen vuosi ja jännittävä mestaruustaistelu. Kun et tiedä voittajan nimeä ennen jokaista osakilpailua, niin se tarkoittaa sitä, että rallien se todellinen luonne on tehnyt paluun, rallin vuoden 1981 maailmanmestari Ari Vatanen hehkuttaa Portugalin Autosportille antamassaan haastattelussa.

On selvää, että lajin MM-sarja toimii samalla myös näyteikkunana kaikelle muulle ralliautoilulle. Voidaan sanoa, että kun rallin MM-sarja voi hyvin, niin koko ralliautoilu voi hyvin.

– Rallin MM-sarja auttaa myös muita sarjan ulkopuolisia ralleja hyötymään siitä MM-sarjan saamasta suosiosta, jopa ihan harrastelijatasolla asti. Elämässä ei mitään voi tehdä ilman sitoutumista ja intohimoa asiaa kohtaan ja mielestäni juuri ralli elää ja voi hyvin juuri näiden kahden asian ansiosta, Vatanen hehkuttaa.

Ralliautoilussa käynnistyi vuonna 2017 uusi aikakausi, kun uuden sukupolven tehokkaammat, näyttävämmät ja nopeammat WRC-autot tekivät ensiesiintymisensä rallin MM-sarjassa. Tänä vuonna rallin MM-sarjassa rikottiin käytännössä kaikki mahdolliset yleisöennätykset, niin osakilpailuissa paikan päällä, kuin myös televisiossa ja sosiaalisessa mediassa.

 

Vaunula

 

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Lähde: Autosport.pt


Facebook kommentit