Simo Laaksoselle Jerezista toinen kuudes sija – ”Kaveri ei tehnyt edessä virheitä”

9.10.2017 / 09:08
Kuva: Fotospeedy Simo Laaksonen ajoi viikonloppuna Jerezissa kahdesti kuudenneksi (Kuva: Fotospeedy).

[ A- ] / [ A+ ]

Campos Racingin Simo Laaksonen sijoittui lauantain tavoin Espanjan Jerezissa ajetussa Euroformula F3 Open -sarjan osakilpailussa myös sunnuntaina kuudenneksi. Kuudennesta ruudusta kilpailuun startannut suomalaiskuljettaja sai hyvän lähdön, mutta juuttui viidentenä ajaneen Espanjan Eliseo Martinezin taakse.

Simo Laaksonen, 19, ajoi koko kilpailun alle sekunnin päässä espanjalaisesta, mutta hyvästä yrityksestä ja tiiviistä painostuksesta huolimatta Eliseo Martinez ei sortunut ajovirheeseen, joten tyytyminen oli lopulta kuudenteen sijaan. Laaksonen oli jälleen Campos Racingin nopein kuljettaja. Kuudennen sijan myötä hän nousi myös sarjan yhteispisteissä seitsemänneltä sijalta kuudenneksi.

– Kyllä tämä kisa meni oikeastaan epäonnistuneen aika-ajon piikkiin. Emme saaneet aika-ajossa autoamme toimimaan halutulla tavalla. Insinöörimme meni rengaspaineiden kanssa väärään suuntaan, sillä kuudenteen ruutuun oikeuttanut aika syntyi käytetyillä renkailla. Hän teki virheen, uusiin renkaisiin laitettiin väärät rengaspaineet ja menetin uusien renkaiden tuoman edun. Väärien paineiden takia pidon terävin kärki jäi käyttämättä, emmekä pystyneet ulosmittaamaan parasta pitoa, Laaksonen kertasi.

Jerezin moottorirata on tunnettu siitä, että radalla ei ole juurikaan ohituspaikkoja.

– Kaikki hitaat mutkat ajetaan nopeiden mutkien kautta, joissa imussa ajettaessa auto on karkaamassa ulos radalta. Jarrutuksissa en siksi päässyt tarpeeksi lähelle. Kaveri ei tehnyt edessä virheitä, joten tyytyminen oli kuudenteen sijaan.

Laaksonen sanoo, että tiimi saa sarjan seuraavaan kilpailuun takaisin GP3-sarjasta insinöörinsä, joka kaivoi loppukaudella Campos Racingin autoihin kaivattua lisävauhtia.

– On hyvä, että saamme hänet takaisin, sillä täällä maksoin virheestä kovan hinnan. En ole Barcelonassa aiemmin ajanut vaan olen tutustunut rataan ainoastaan simulaattorin välityksellä. Ennen kilpailuviikonloppua saamme ajaa yhden testipäivän radalla, jolloin se kyllä tulee tutuksi, Laaksonen päätti.

Ennen kauden finaaliviikonloppua Laaksonen marssii jo reilun viikon kuluttua Helsingin Santahaminan urheilujoukkoihin suorittamaan varusmiespalvelusta. Euroformula F3 Open kauden 2017 viimeiset kaksi kilpailulähtöä ajetaan kolmen viikon kuluttua Barcelonan moottoriradalla Espanjassa.

Jerezin 2. kilpailulähdön tulokset

1) Harrison Scott (GBR) RP Motorsport 29.17,217
2) Nikita Troitsky (RUS) Drivex + 6,657
3) Devlin De Francesco (CAN) Carlin + 7,297
4) Jannes Fittje (GER) RP Motorsport + 13,082
5) Eliseo Martinez (SPA) TM Motorsport + 16,242
6) Simo Laaksonen (FIN) Campos Racing + 16,722

Pistetilanne 14/16 osakilpailua

1) Harrison Scott (GBR) 340
2) Nikita Troitsky (RUS) 191
3) Jannes Fittje (GER) 137

———-

6) Simo Laaksonen (FIN) Campos 88

Lue myös! Epäonnistunut lähtö Laaksosen harmina Jerezissa – ”Otan kyllä omaan piikkiini” (7.10.2017)

Teksti: Marko Mäkinen, Simo Laaksosen tiedotus


Facebook kommentit