Papat jaksaa heilua, Loebin huikea paluu MM-sarjaan – ”En tiennyt yhtään mitä odottaa”

10.3.2018 / 14:42
Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool Sebastien Loeb ja Daniel Elena ovat Meksikossa sijalla kaksi (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarjan kauden kolmas osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Meksikossa. Perjantain yhdeksän erikoiskoetta yhteispituudeltaan reilut 155 kilometriä olivat todellinen Via Dolorosa, Kärsimysten tie, suomalaiskuljettajille, kun kaikki viisi ”meikäläistä” joutui keskeyttämään. Rallin yhdeksänkertaisen maailmanmestarin suoritus avauspäivänä oli huikea.

Meksikon vaativissa olosuhteissa ei pelkästään hyvä lähtöpaikka ole avain onneen, vaan myös kokemus yleensä näyttelee suurta roolia menestyksen suhteen. Kun rallikaravaani saapui perjantai-iltana yötauolle Leoniin, niin helppoa oli siteerata Lapinlahden Lintujen klassikkohittiä ”sedät jaksaa heilua” yhtä sanaa vaihtaen, mahtuihan kärkinelikkoon sarjan vanhin, toiseksi vanhin ja neljänneksi vanhin kuljettaja. Papat todellakin jaksoi heilua.

– Olen ollut iloinen nopeutemme osalta, erityisesti aamun lenkillä saimme tehtyä todella hyviä aikoja ja hyödynnettyä lähtöpaikkamme etua maksimaalisesti. Fiilis on loistava, kun johtaa rallia avauspäivän jälkeen, mutta kärjessä on tiukkaa ja huomenna edessä on kova taistelu, rallia perjantain jälkeen johtava Dani Sordo sanoo Hyundain tiedotteessa.

Sordo on urallaan voittanut vain yhden MM-rallin, Saksassa 2013, vaikka nyt käynnissä oleva Meksiko on espanjalaiselle jo uran 154. MM-startti. Viime kaudella Sordo nappasi kaksi palkintosijoitusta ollen kolmas Korsikassa ja Portugalissa. Ennen Portugalin kolmatta sijaa Sordon edellinen palkintosijoitus sorarallista oli tullut Kreikasta vuonna 2013.

Siinä missä Sordolta löytyy MM-osakilpailuvoittoja vain yksi, niin Sebastien Loebin voittosaldo näyttää tällä hetkellä lukemaa 78. Reilun kolmen vuoden tauon jälkeen rallin MM-sarjaan paluun tehnyt rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari osoitti perjantaina sen minkä tason rattimies hän on ja että pitkäksi venyneestä tauosta huolimatta menestysnälkää löytyy edelleen. Kaksi pohja-aikaa perjantaina ajanut Loeb saapui yötauolle vain 7,2 sekuntia Sordosta jääneenä.

– Kokonaisuutena erittäin hyvä avauspäivä. En yhtään tiennyt mitä odottaa, mutta täällä sitä ollaan toisena, eikä kärkeenkään ole paljon eroa joten voin sanoa, että olen ilahtunut olevani tässä vauhdissa Meksikossa kuuden vuoden tauon jälkeen. Yritetään jatkaa samalla tasolla myös huomenna, mutta tiedän, että siitä ei tule helppoa. Tänak on erittäin lähellä takana ja tiedämme, että hän on todella hyvä nopeilla erikoiskokeilla, Loeb korosti.

 

Puulan Aurinkoranta

 

”Loistava päivä meidän tallille”

Toyotalle perjantai lähenteli katastrofia, kun sekä Jari-Matti Latvala, että Esapekka Lappi joutuivat keskeyttämään. Latvala ei missään vaiheessa yltänyt kuumimman kärjen vauhtiin, auton tekniikka oikutteli, eikä töysäläinen ollut myöskään tyytyväinen omaan ajosuoritukseensa koko päivän aikana. Matkanteko keskeytyi lopulta Toyotan laturivian seurauksena. Lapin kilpailu puolestaan päättyi ulosajoon. Toyotan toiveet menestyksen suhteen ovat nyt Ott Tänakin harteilla, virolainen on perjantain jälkeen kolmantena, 11 sekuntia Sordoa perässä, ja edelleen vahvasti mukana taistelemassa voitosta.

Citroen-tallille ilonaiheet viime aikoina, mukaan lukien viime kausi, ovat olleet vähissä, mutta nyt ranskalaisten tilanne näyttää varsin hyvältä. Loeb on siis toisena ja tallikaveri Kris Meeke neljäntenä. Britin päivään mahtui niin hyviä suorituksia, kuin myös aikaa vieviä kömmähdyksiä.

– Ilman ”ei-niin-täydellistä” rengasvalintaani aamulla ja kahta pyörähdystä iltapäivällä, olisimme voineet olla aivan siellä kuumimmassa kärjessä, ja se kyllä turhauttaa. Mutta tämä on elämää. Tärkein asia on se, että vauhtimme on hyvällä tasolla ja nautin todella paljon Citroen C3 WRC -autolla ajamisesta. Vielä on pitkä matka edessä ja aion todella pistää kaikkeni peliin, katsotaan mihin se riittää, viime vuonna Meksikossa voittanut Meeke suunnitteli.

Siinä missä Hyundai, Toyota ja M-Sport Ford ovat Meksikossa liikkeellä kolmen auton voimin, on Citroenilla kilpailussa mukana vain kaksi autoa.

– Tämä oli loistava päivä meidän tallille! Ei pahalla Sebastienia ja Danielia (Elena, kartanlukija) kohtaan, mutta mielestäni on reilua sanoa, että he itsekään eivät osanneet odottaa pystyvänsä näin vahvaan suoritukseen kuin mitä tänään nähtiin. Myös Kris ja Paul (Nagle, kartanlukija) suoriutuivat hyvin ja parista pyörähdyksestä huolimatta he onnistuivat säilyttämään hyvät asemat huomista ajopäivää ja taistelua silmällä pitäen, Citroenin tallipäällikkö Pierre Budar kehui kuljettajakaksikkoaan.

Monte Carlon ja Ruotsin jälkeen kuljettajien MM-sarjaa johtava Thierry Neuville ei pelkästään kärsinyt perjantaina ”aura-auton” roolistaan, vaan myös Hyundain tekniikka oikutteli. Belgialainen on perjantain jälkeen vasta seitsemäntenä, jo yli kaksi minuuttia kärjestä jääneenä.

– Ei se positiivisin päivä meille. Motivaatiotaso oli korkealla siitäkin huolimatta, että tiesimme ensimmäisenä reitillä ajamisen olevan vaikeaa. Teimme parhaamme, että emme häviäisi liian paljon aikaa aamun erikoiskokeilla. Ennen viidettä erikoiskoetta olimme sijalla seitsemän. Valitettavasti bensan odottamaton ylimääräinen kulutus aiheutti polttoaineen paineen alenemisen ja hävisimme sen takia 20 sekuntia, sekä kaksi sijaa, Neuville harmitteli.

Eivätkä ongelmat siihen loppuneet.

– Kahdeksannella erikoiskokeella ohjaustehostimen kanssa oli ongelmia ja siinä hävisimme 40 sekuntia. Huomenna on uusi kova päivä edessä, mutta kaikkemme tehdään sen eteen, että saisimme mahdollisimman hyvän tuloksen tästä viikonlopusta, Neuville päätti.

Yhden pohja-ajan perjantaina ajanut Teemu Suninen joutui keskeyttämään ulosajoon. WRC2-luokassa Kalle Rovanperän taival päättyi jo päivän ensimmäisellä erikoiskokeella tulleeseen jäähdytinvikaan ja Jari Huttusen kilpailu puolestaan keskeytyi Hyundain moottoriongelmien seurauksena.

Meksikon MM-ralli jatkuu lauantaina iltapäivällä kello 16.33 Suomen aikaa. Ohjelmassa on yhdeksän erikoiskoetta yhteispituudeltaan reilut 140 kilometriä.

Yleiskilpailun tilanne 10/22 ek:n jälkeen

1) Dani Sordo (Hyundai) 1.47.55,4
2) Sebastien Loeb (Citroen) + 7,2
3) Ott Tänak (Toyota) + 11,0
4) Kris Meeke (Citroen) + 25,0
5) Sebastien Ogier (Ford) + 30,2
6) Andreas Mikkelsen (Hyundai) + 31,7
7) Thierry Neuville (Hyundai) + 2.01,9
8) Pontus Tidemand (Skoda) + 5.05,6 WRC2
9) Gus Greensmith (Ford) + 8.13,0 WRC2
10) Pedro Heller (Ford) + 12.33,8 WRC2

———-

12) Jari-Matti Latvala (Toyota) + 15.06,1
18) Esapekka Lappi (Toyota) + 29.18,4
19) Teemu Suninen (Ford) + 31.07,8
23) Jari Huttunen (Hyundai) + 42.30,1 WRC2
26) Kalle Rovanperä (Skoda) + 1.08.08,0 WRC2

Sordon keskinopeus: 87,7 km/h
Erikoiskokeiden pohja-ajat: Tänak 3, Loeb 2, Meeke 2, Sordo 2, Neuville 1, Ogier 1, Suninen 1

 

Selivaara logo 2017

 

Aikataulu

Perjantai 9.3.

EK 01 – Monster Street Stage GTO (2,53 km) pohja-aika: Neuville
EK 02 – Duerte-Derramadero 1 (26,05 km) pohja-aika: Meeke
EK 03 – El Chocolate 1 (31,44 km) pohja-aika: Sordo
EK 04 – Ortega 1 (17,23 km) pohja-aika: Sordo
EK 05 – Street Stage Leon 1 (1,11 km) pohja-aika: Suninen

Lauantai 10.3.

EK 06 – Duerte-Derramadero 2 (26,05 km) pohja-aika: Meeke
EK 07 – El Chocolate 2 (31,44 km) pohja-aika: Loeb
EK 08 – Ortega 2 (17,23 km) pohja-aika: Tänak, Loeb
EK 09 – Autodromo de Leon 1 (2,30 km) pohja-aika: Tänak
EK 10 – Autodromo de Leon 2 (2,30 km) pohja-aika: Ogier, Tänak

Erikoiskokeet: 157,68 km (ek:t 1-10)
Siirtymäosuudet: 347,47 km
Kokonaismatka: 505,15 km

EK 11 – Guanajuatito 1 (30,97 km) klo 16.33
EK 12 – Otates 1 (26,37 km) klo 18.11
EK 13 – El Brinco 1 (9,98 km) klo 19.08
EK 14 – Guanajuatito 2 (30,97 km) klo 22.21
EK 15 – Otates 2 (26,37 km) klo 23.54

Sunnuntai 11.3.

EK 16 – El Brinco 1 (9,98 km) klo 0.38
EK 17 – Autodromo de Leon 3 (2,30 km) klo 1.38
EK 18 – Autodromo de Leon 4 (2,30 km) klo 1.43
EK 19 – Street Stage Leon 2 (1,11 km) klo 4.26

Erikoiskokeet: 140,35 km (ek:t 11-19)
Siirtymäosuudet: 200,20 km
Kokonaismatka: 340,55 km

EK 20 – Alfaro (24,32 km) klo 16.18
EK 21 – Las Minas 1 (11,07 km) klo 18.08
EK 22 – Las Minas 2 (11,07 km) klo 20.18 Power Stage

Erikoiskokeet: 46,46 km (ek:t 20-22 / 344,49 km)
Siirtymäosuudet: 163,72 km (711,39 km)
Kokonaismatka: 210,18 km (1055,88 km)

Suluissa koko kilpailu yhteensä
Kaikki ajat Suomen aikoja

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit