Kreikan EM-ralli päättyi portugalilaisjuhliin – ”Joskus elämässä unelmat käyvät toteen”

4.6.2018 / 03:38
Kuva: ERC Media Bruno ja Hugo Magalhaes, sekä perinteinen voittoselfie (Kuva: ERC Media).

[ A- ] / [ A+ ]

Kreikan EM-rallissa ei viimeisenä ajopäivänä kärjen osalta enää tulosluettelossa muutoksia nähty. Bruno Magalhaes ajoi sunnuntain viimeiset neljä erikoiskoetta varmasti läpi ja maalissa odotti uran kolmas EM-osakilpailuvoitto. Samalla taistelu Euroopan mestaruudesta sai uutta tuulta alleen.

Magalhaesin veljekset Bruno ja Hugo nappasivat Kreikassa viikonloppuna ajetun rallin EM-sarjan kauden kolmannen osakilpailun, Akropolis Rallin, yleiskilpailun kärkipaikan haltuunsa lauantaina ajetulla neljännellä erikoiskokeella. Rallia ylivoimaisesti johtanut EM-pistejohtaja Alexey Lukyanuk täräytti Fordinsa kiveen ja edessä oli keskeytys. Kun samaan aikaan kärkikuljettajista ongelmia oli myös Eyvind Brynildsenillä, sekä Juuso Nordgrenilla, niin tämä takasi viime vuoden EM-kakkoselle Magalhaesille hyvän mahdollisuuden ajaa uransa kolmanteen EM-osakilpailuvoittoon.

Lauantai-iltana yötauolle saavuttaessa Magalhaesin johtomarginaali oli jo yli minuutin ja sunnuntaina portugalilainen tyytyikin vain varmistamaan maaliin pääsyn kellottamalla neljälle viimeiselle erikoiskokeelle sijoitukset yhdeksän, viisi, viisi ja neljä. Maalissa ero toiseksi sijoittuneeseen Norbert Herczigiin oli lopulta vajaat puoli minuuttia.

– Joskus elämässä unelmat käyvät toteen. Saada voittaa Akropolis Ralli ja saada oma nimi mukaan huikeiden voittajien listalle, se on jotain aivan uskomatonta, Magalhaes hehkutti.

Magalhaes on aiemmin juhlinut EM-rallin voittoa vain kotimaassaan Portugalissa, joten nyt tuli ensimmäinen ykkössija kotimaan rajojen ulkopuolella.

 

Hae Lainaa

 

”Puhelin soi ja sain tiedon”

Hyvin usein ajatellaan, että rallissa selkeässä johtoasemassa ajaminen vaatii vain sen varman suorituksen ja kyseessä olisi kuljettajalle helppo, rutiinin omainen suoritus. Magalhaes korjasi Akropolis Rallin voittonsa jälkeen näitä käsityksiä, viimeinen ajopäivä ja neljä erikoiskoetta olivat kaikkea muuta kuin helppo rutiinisuoritus.

– Tämä päivä oli minulle elämäni vaikein tähän mennessä! Oli niin vaikeaa kantaa kaikkea sitä painetta harteilla, koska tiesin etten saisi tehdä yhtään virhettä. Yleensä se vain on helpompaa, kun joutuu ajamaan ikään kuin ”taistelumoodi” päällä koko ajan, kun pitää yrittää saavuttaa joku toinen kuljettaja, Magalhaes kuvaili.

Taistelussa Euroopan mestaruudesta Magalhaes kavensi Kreikassa piste-eroa Lukyanukiin nähden, mutta samalla kokenut kuljettaja myös myönsi avoimesti ne vaikeudet, mitä hänellä on tällä kaudella ollut budjetin keräämisessä EM-sarjan kiertämiseen. Siitä hyvänä osoituksena muun muassa se, että ajaessaan viimeisiä erikoiskokeita Magalhaesilla ei ollut vielä tietoa siitä pystyisikö hän osallistumaan seuraavaan, Kyproksella parin viikon päästä ajettavaan osakilpailuun.

– Kyproksen osallistumisen osalta odotin vastausta koko sunnuntain ajan ja se vastaus riippui täysin tämän kilpailun tuloksesta. Ja vain pieni hetki sen jälkeen, kun olimme tulleet maaliin, niin puhelin soi ja sain tiedon, että ajamme myös Kyproksen EM-rallissa ja minulla on budjetti siihen kilpailuun olemassa, Magalhaes hymyili.

Toiseksi sijoittuneelle Herczigille, sekä kolmannen sijan napanneelle Hubert Ptaszekille nyt tulleet palkintosijoitukset olivat uran ensimmäiset rallin EM-sarjan yleiskilpailussa. Brynildsen yritti vielä sunnuntaina heittää haastetta Ptaszekin suuntaan taistelussa kolmannesta sijasta. Norjalainen onnistuikin nousemaan viidenneltä sijalta neljänneksi, mutta auton muututtua tasauspyörästön ongelmien seurauksena etuvetoiseksi viimeisellä erikoiskokeella, Brynildsenin mahdollisuudet uran ensimmäiseen EM-palkintosijoitukseen katosivat lopullisesti.

ERC2-luokan voittoon ajoi Tibor Erdi Jr, joka oli lähes kaksi minuuttia nopeampi kuin Sergey Remennik. Kolmannen sijan nappasi Zelindo Melegari. ERC3-luokan ykköseksi nousi EM-debyyttinsä Kreikassa tehnyt intialaiskuljettaja Amittrajit Ghosh, jonka voittomarginaali toiseksi ajaneeseen Emma Falconiin nähden oli yli 12 minuuttia. Kolmanneksi sijoittui Artur Muradian. Falcon palkittiin ERC Ladies -luokan ykkösenä, luokan ainoana osallistujana.

EM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Kyproksella ja se käynnistyy jo puolentoista viikon päästä, perjantaina 15. kesäkuuta.

Yleiskilpailun lopputulokset

1) Bruno Magalhaes (POR) Skoda 3.02.09,4
2) Norbert Herczig (HUN) Skoda + 29,1
3) Hubert Ptaszek (POL) Skoda + 1.37,2
4) Eyvind Brynildsen (NOR) Ford + 2.35,2
5) Simos Galatariotis (CYP) Skoda + 3.23,0
6) Grzegorz Grzyb (POL) Skoda + 5.20,6
7) Jourdan Serderidis (GRE) Skoda + 5.55,5
8) Orhan Avcioglu (TUR) Skoda + 6.39,3
9) Paulo Nobre (BRA) Skoda + 6.55,3
10) Tibor Erdi Jr (HUN) Mitsubishi + 9.07,8

———-

19) Juuso Nordgren (FIN) Skoda + 40.48,3

Magalhaesin keskinopeus: 78,4 km/h
Erikoiskokeiden pohja-ajat: Lukyanuk 5, Magalhaes 3, Herczig 2, Brynildsen 1, Nordgren 1

 

 

Selivaara logo 2017

 

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Video: Rallin EM-sarjan virallinen YouTube-kanava


Facebook kommentit