Hyundai janoaa kotirallissaan paluuta kärkeen, Neuville uuden tilanteen edessä – ”Saksa on ollut hyvä kilpailu meille”

11.8.2017 / 11:43
Kuva: Jari Hotti Thierry Neuvillella ja Dani Sordolla on hyviä muistoja Saksasta vuosilta 2014-2016 (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarja jatkuu ensi viikolla ajettavalla Saksan MM-rallilla, joka on jo kauden 10. osakilpailu. Saksassa tallin toimitilojaan pitävä Hyundai epäonnistui varsin pahoin edellisessä osakilpailussa Suomessa, joten se janoaakin nyt paluuta takaisin kärkeen rallissa, jossa se on aiempina vuosina menestynyt varsin hyvin.

Hyundai-tallin kuljettajista Thierry Neuville oli Suomessa kuudes, Dani sordo yhdeksäs ja Hayden Paddon jäi kokonaan ilman tulosta. Pikku hiljaa voidaankin Hyundain kohdalla puhua jo jonkinlaisesta Suomi-kirouksesta, sillä talli ei ole vuosina 2014-2017 saavuttanut yhtään palkintosijoitusta sinivalkoisesta sorasirkuksesta. Saksa sen sijaan on ollut menestyksen puolesta hyvä ralli Hyundaille, sillä talli saavutti sieltä ensimmäisen voittonsa vuonna 2014, kaiken lisäksi talli juhli kaksoisvoittoa ja viime vuonna Sordo ja Neuville toivat Hyundaille sijat kaksi ja kolme.

– Saksan MM-ralli on Hyundaille yksi kauden kohokohdista. Se on meidän kotikisamme ja mahdollisuus tuoda rallin MM-sarjan tapahtumat lähemmäksi kaikkia niitä, jotka painavat kovasti töitä Alzenaun tehtaalla. Meillä oli Suomessa vaikea viikonloppu, mutta olemme päättäneet, että palaamme takaisin tasollemme Saksassa. Emme automaattisesti voi olettaa, että pystymme toistamaan tänä vuonna samanlaisen tuloksen kuin vuosi sitten, etenkin kun kilpailu on tänä vuonna ollut niin tiukkaa, mutta tottakai siihen tähtäämme. Thierryn johtaessa kuljettajien MM-sarjaa olemme kaikki motivoituneita varmistamaan koko tallille vahvan kokonaistuloksen, Hyundain tallipäällikkö Michel Nandan ennakoi.

Saksan MM-rallin keskuspaikka on tänä vuonna Bostalseessa, joka sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä Alzenausta, Hyundain ”päämajasta”. Rallin MM-sarjan edellinen asfalttiosakilpailu ajettiin huhtikuussa Korsikassa ja silloin voittoa juhli Neuville, joka lähtee nyt ensimmäistä kertaa urallaan MM-ralliin MM-pistejohtajana. Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että todella pitkän tauon jälkeen joku muu kuin Sebastien Ogier joutuu ”auraamaan” teitä takana tuleville.

– Saksa on ollut hyvä kilpailu meille, niin minulle ja kartanlukijalleni, kuin myös koko tallille. Meillä on täältä hyviä muistoja, erityisesti vuoden 2014 voitto, joka oli ensimmäiseni Hyundain tallissa. Johdan nyt ensimmäistä kertaa MM-sarjaa ja se on tietenkin uutta minulle, mutta odotan innolla, että pääsen avaamaan tietä. Toivottavasti pystymme täällä jälleen vahvaan suoritukseen ja saisimme kasvatettua MM-pistejohtoamme. Helppoa se ei tule olemaan, mutta tiedämme, että pystymme taistelemaan kärkisijoista, Neuville vakuuttaa.

Siinä missä Neuvillella ja Sordolla on Saksasta kaksi palkintosijoitusta kolmelta edelliseltä vuodelta, niin Paddonin uran paras sijoitus tästä rallista on viime vuoden viides sija. Kuluva kausi on ollut Paddonille vaikea, sillä viime kauden MM-pisteissä neljänneksi sijoittunut uusiseelantilainen on Suomen jälkeen pisteissä vasta sijalla kahdeksan.

– Saksan MM-ralli on uniikki kilpailu ja voisikin sanoa, että se sisältää kolme eri elementtiä yhdessä kilpailussa. Täältä löytyy viinitarhoja, löytyy julkisia teitä, sekä klassinen Baumholderin armeijan alue, jotka kaikki yhdessä muodostavat mielenkiintoisen haasteen, Paddon kuvailee.

Sordo on aina tunnettu nopeana kuljettajana erityisesti asfalttiralleissa ja hyvät lähtökohdat espanjalaiselle tämän vuoden kilpailuun tarjoaa hieno tulosrivi Saksasta kolmelta edelliseltä vuodelta: 2-4-2.

– Saksa on hieno kilpailu, mutta tiet ovat todella hankalat. Vuoden 2017 sääntöjen mukainen WRC-auto on leveämpi ja saattaa olla haasteellinen ajettava viinitarhojen kapeilla teillä. Myös säätä pitää täällä tarkkailla erityisen tarkasti. Mieleni on positiivinen ja olen valmiina metsästämään taas yhtä palkintosijoitusta Saksasta, Sordo päätti.

Saksan MM-ralli käynnistyy erikoiskokeiden osalta perjantaina 18. elokuuta.

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Haastattelut: Hyundai Motorsportin tiedote


Facebook kommentit