Huhumylly Fordin paluusta rallin MM-sarjaan kiihtyy – Ehtona Ogierin jatkosopimukselle?

8.11.2017 / 09:02
Kuva: Jari Hotti Palaako Ford ja ketkä ajavat tässä tallissa rallin MM-sarjassa kaudella 2018? (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarjan kauden 2018 sopimuskaruselli seisoo juuri nyt vahvasti paikoillaan. Kaikki odottavat viisinkertaisen maailmanmestarin Sebastien Ogierin päätöstä siitä, jatkuuko ura myös ensi kaudella ja jos jatkuu, niin missä tallissa. Huhut Fordin paluusta ovat voimistuneet Walesin MM-rallin jälkeen entisestään ja juuri Fordin paluun uskotaan pitävän Ogierin M-Sportilla.

Toisena vuonna peräkkäin rallin MM-sarjan sopimuskarusellia pyörittää rallin viisinkertainen maailmanmestari Sebastien Ogier, jonka päätös kauden 2018 osalta viivästyttää tällä hetkellä M-Sportin ja Citroenin päätöksiä ensi kauden kuljettajakokoonpanojen osalta. Vuosi sitten Ogier jäi työttömäksi Volkswagenin vedäyttyä MM-sarjasta ja ranskalainen päätyi lopulta M-Sportin vahvuuteen.

Sarjan ehdottomasti kovimman kuljettajan siirtyminen neljän Volkswagen-kauden jälkeen M-Sportin väreihin oli Malcolm Wilsonin johtamalle brittiläiselle yksityistallille iso asia ja toi lopulta myös huikean täyspotin, kun edellisessä osakilpailussa Walesissa varmistuivat sekä kuljettajien (Ogier), että valmistajien maailmanmestaruudet.

Ford juhli tehdastallina rallin MM-sarjassa merkkimestaruutta vuosina 2006 ja 2007 Marcus Grönholmin, sekä Mikko Hirvosen toimiessa kuljettajina, mutta seuraavat viisi kautta (2008-2012) toivat viisi peräkkäistä MM-hopeaa Citroenin vanavedessä ja tämä riitti Fordille, joka kauden 2012 päätteeksi ilmoitti vetäytyvänsä sarjasta. Ford oli ollut mukana rallin MM-sarjassa 17 vuotta, mutta kaudesta 2013 lähtien perinteisen automerkin toimintaa rallin MM-sarjassa on pyörittänyt M-Sport yksityistallina tehdastallien joukossa.

Jo vuosi sitten Ogierin käydessä neuvotteluja M-Sportin kanssa, Fordia oltiin kovasti tuomassa takaisin mukaan MM-sarjaan ja Wilsonin yhtenä valttina sopimusneuvotteluissa ranskalaisen kanssa pidettiin juuri tuota ”Ford-korttia”. Ogier siis lopulta M-Sportin kanssa sopimuksen teki, mutta Fordin paluuta ei kuitenkaan nähty. Kaudesta 2017 tuli kuitenkin M-Sportille menestyksekäs ja syksyn aikana huhumylly Fordin paluusta on jälleen kiihtynyt entisestään.

 

Selivaara logo 2017

 

Ford ei jatka rallicrossin MM-sarjassa 2018

Useat eri mediat ovat raportoineet syksyn aikana, että Euroopan Fordin edustajia on vieraillut kahdessa edellisessä MM-rallissa Espanjassa ja Walesissa M-Sportin vieraana, sekä myös tallin testeissä, viimeksi Walesin MM-rallin yhteydessä lokakuun lopulla. Fordin toiminta moottoriurheilun puolella rahallisten panostusten osalta on kohdistunut viime vuosina mm. Nascar-sarjaan Yhdysvalloissa, rallicrossin MM-sarjaan, sekä rata-autoilun kestävyysajoihin.

Kun rallicrossin MM-sarjassa Fordeilla kilpaillut Ken Blockin Hoonigan Racing Division -talli ilmoitti lokakuun alkupuolella vetäytyvänsä sarjasta kuluvan kauden jälkeen Fordin lopettaessa tukensa, niin myös tämän päätöksen koettiin puoltavan entisestään Fordin paluuta takaisin rallin MM-sarjaan viiden vuoden tauon jälkeen. Ja itse asiassa nuo Espanjan ja Walesin MM-rallit ajettiin juuri tämän päätöksen jälkeen.

UrheiluUutiset.com kysyi tiistaina kolmelta suomalaiselta autourheilun taustavaikuttajalta, joista jokaisella on vahvat siteet rallin MM-sarjaan eri yhteyksien kautta, mielipidettä siitä onko Ford todellakin palaamassa takaisin. Heistä jokainen kertoi kuulleensa asiasta useastakin luotettavasta tietolähteestä viime viikkoina ja kaikki kolme olivat vakuuttuneita siitä, että ”ei savua ilman tulta”.

On sanomattakin selvää, että M-Sport haluaa pitää Ogierista kynsin ja hampain kiinni, mutta se vaatii rahaa, jota taas Fordin mahdollinen paluu brittitallille toisi. Samalla M-Sport pääsisi yhdessä tärkeässä osa-alueessa samalle viivalle tehdastallien kanssa, eli testipäiviä tulisi ensi vuonna Fordin paluun myötä lisää ja tallin mahdollisuus reagoida erilaisiin tilanteisiin kauden aikana parantuisi huomattavasti. Kaikissa näissä asioissa tällä kaudella kun ne reunaehdot on sanellut aina raha.

Mikään kovin suuri ihme ei Fordin paluu rallin MM-sarjaan ensi kaudella toisaalta olisi. Ford ei ole autourheilun parissa viime aikoina juurikaan isoja otsikoita menestyksen myötä kerännyt ja nyt sillä olisi käytännössä tilaisuus hypätä valmiiksi katettuun pöytään. M-Sportin toiminta on tällä kaudella osoittanut, että Wilsonin joukot pystyvät rakentamaan mestariauton ja Fordin mahdollisuus hyödyntää hallitsevaa maailmanmestaria Ogieria markkinoinnissaan kiinnostaa Fordin pr-koneistoa varmasti.

Rallin MM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu ajetaan Australiassa 17.-19. marraskuuta. Tällä hetkellä suurin mielenkiinto kuitenkin kohdistuu juuri ensi kauden sopimustilanteeseen, sen palapelin viimeisiin palasiin ja ennen kaikkea siihen mitä Ogier tekee ja palaako Ford vai ei. Uutisia saattaa olla luvassa jo tällä viikolla, mutta todennäköisempää on kuitenkin, että niitä on tulossa vasta Australian finaaliviikonlopun jälkeen.

Kauden 2018 sopimustilanne (8.11.2017)

M-Sport

Ei virallista tietoa vielä sopimuskuljettajista

Hyundai Motorsport

Andreas Mikkelsen
Thierry Neuville
Hayden Paddon
Dani Sordo

Toyota Gazoo Racing

Jari-Matti Latvala
Esapekka Lappi
Ott Tänak

Citroen Racing

Kris Meeke

Kilpailukalenteri 2018

Monte Carlo 25.-28.1.
Ruotsi 16.-18.2.
Meksiko 9.-11.3.
Ranska 6.-8.4.
Argentiina 27.-29.4.
Portugali 18.-20.5.
Italia 8.-10.6.
Suomi 27.-29.7.
Saksa 17.-19.8.
Turkki 14.-16.9.
Wales 5.-7.10.
Espanja 26.-28.10.
Australia 16.-18.11.

 

 

Hyundai Wales 2017

 

Lue myös! Ken Blockin tiimi vetäytyy MM-sarjasta kuluvan kauden jälkeen (4.10.2017)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit