Hänninen toisessa asfalttirallissa peräkkäin neljäs – ”Hyvin lähellä urani parasta suoritusta”

8.10.2017 / 14:15
Kuva: Toyota Gazoo Racing Juho Hännisellä on ollut aihetta hymyyn viime MM-ralleissa (Kuva: Toyota Gazoo Racing).

[ A- ] / [ A+ ]

Toyota Gazoo Racingin Juho Hänninen jatkoi hienoja otteitaan rallin MM-sarjan kauden 11. osakilpailussa Espanjassa viikonloppuna. Hänninen yhdessä kartanlukijansa Kaj Lindströmin kanssa sijoittui neljänneksi.

Heinäkuun lopulla Suomen MM-rallissa Juho Hänninen nousi ensimmäistä kertaa urallaan palkintopallille sijoituksen ollessa kotirallissa kolmas. Heti seuraavasta osakilpailusta Saksasta tuli uran paras asfalttirallin sijoitus neljäs, jota Hänninen nyt siis sivusi Espanjassa. Punkaharjulainen oli äärimmäisen tyytyväinen suoritukseensa kauden 11. MM-osakilpailussa.

– Tämä on hyvin lähellä urani parasta suoritusta. Hienoa nähdä, että pystyn taistelemaan näitä kavereita vastaan. Se on ollut suuri ilo minulle, Hänninen hehkutti viimeisen erikoiskokeen maalissa.

Hänninen ajoi Espanjan MM-rallissa kaksi pohja-aikaa, molemmat lauantaina, sekä yhdeksällä erikoiskokeella viiden nopeimman kuljettajan joukkoon. Rallin päättäneeltä Power Stage -erikoiskokeelta Hänninen nappasi yhden lisäpisteen viidenneksi nopeimman ajan myötä.

Hänninen on ajanut nyt seitsemässä MM-rallissa peräkkäin MM-pisteille.

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit