F1-veneet viikonloppuna Kiinassa, Seliö MM-johdossa – ”Odotukset ovat korkealla”

10.8.2017 / 11:55
Kuva: Marko Mäkinen Sami Seliö johtaa F1-veneiden MM-sarjaa ennen Kiinan osakilpailua (Kuva: Marko Mäkinen).

[ A- ] / [ A+ ]

Mad-Croc Baba Racingin Sami Seliö aikoo kasvattaa MM-pistejohtoaan tulevana viikonloppuna Kiinan Harbinissa. Seliön tallikaveri Filip Roms tavoittelee kahden epäonnisen kilpailun jälkeen Kiinasta kauden ensimmäisiä MM-pisteitä.

F1-veneiden MM-sarja saavuttaa Kiinan Harbinissa kauden puolivälin. Vuosi sitten Sami Seliö oli samassa vaiheessa 27 pistettä kärjestä, joten MM-sarjan ykköstila maistuu lajin kaksinkertaiselle maailmanmestarille.

–  On hienoa matkustaa tässä tilanteessa Kiinaan. Meillä on kaksi hyvää kisaa takana ja odotukset Harbinin MM-osakilpailuun ovat korkealla. Voitin kisan viime vuonna paalupaikalta ja saamme kisaan myös yhden uuden moottorin käytettäväksemme. En näe mitään syitä siihen, miksi menestyksellinen kautemme ei saisi jatkoa Kiinassa.

– Toivotaan, että uusi moottori löytää Kiinassa perille, sillä viime vuonna vastaavaan kilpailuun Kanadasta lähetetty kilpamoottorimme matkaa maailmalla edelleen jossain, Seliö hymyilee.

Kiinan Harbiniin rakennettu 2049 metriä pitkä rata on MM-sarjan ainoa, jossa radan jokaiselta neljältä poijulta käännytään ainoastaan vasemmalle.

– Harbinin rata sopii Baba-veneelle hyvin. Rata on herkkä potkurille, mutta viime vuodesta viisastuneena uskon, että löydämme tiimin potkuripakista kisaan ja sääolosuhteisiin sopivat potkurit. Viikonlopuksi on luvattu kurjaa keliä, vesisadetta ja ukkosta, mutta tuulen ei pitäisi radalla tuottaa liian suurta ongelmaa, Seliö uskoo

Filip Romsin kausi on ollut mollivoittoinen. Roms joutui keskeyttämään kauden kahdessa aiemmassa osakilpailuissa, siksi nurmijärveläiskuljettajan MM-pistetili on vielä avaamatta.

– Huonommin kausi ei voinut alkaa, joten meillä on vain voitettavaa. Viime vuonna Harbinissa vauhtini oli hyvällä tasolla. Olin toinen aika-ajossa ja kisassa ennen kolaria vauhtini oli todella kilpailukykyistä. Tiedän viime vuodesta, että meillä on Harbinin radalle sopivat potkurit. Jos saamme veneen säädöt kohdilleen, niin meillä on jälleen hyvät mahdollisuudet pärjätä hyvin, Roms uskoo.

Roms sanoo, että edellisessä MM-osakilpailussa Ranskassa polttoaineongelman aiheuttanutta syytä selvitetään Kiinassa parhaillaan.

– Avaamme veneeni tankin ja tarkastamme, mikä tilanteen aiheutti. Ajan vanhemmalla veneellä ja näiden veneiden tankkien liimasaumoille bensiinin aiheuttamaa syövytysongelmaa on esiintynyt joka vuosi. Periksi ei anneta, koska mitä tahansa voi vielä tapahtua. Meillä on edelleen hyvät mahdollisuudet pärjätä tiimien MM-kisassa, enkä ole laskenut omiakaan mahdollisuuksia MM-sarjassa ulos mitenkään, Roms muistuttaa.

F1-veneiden Kiinan Harbinin GP:n aika-ajot ajetaan lauantaina alkaen kello 10.00 Suomen aikaa ja itse GP-osakilpailu sunnuntai-aamuna kello 9.00 Suomen aikaa.

Kuljettajien MM-sarja 2017

1) Sami Seliö (FIN) 30
2) Alex Carella (ITA) 29
3) Philippe Chiappe (FRA) 20

———-

15) Filip Roms (FIN) 0

Tallien MM-sarja 2017

1) Team Abu Dhabi 34
2) Mad-Croc Baba Racing 30
3) CTIC F1 Shenzhen China Team 22

Teksti: Mad-Croc Baba Racingin tiedote


Facebook kommentit