Ei kahta ilman kolmatta, Mäkinen kolmas Joensuussa – ”Talvikausi ylitti omat odotukset”

8.3.2018 / 20:53
Kuva: Jari Hotti Niko Mäkinen ja Jarno Ottman sijoittuivat Itärallissa SM3-luokassa sijalle kolme (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Laihian Urheiluautoilijoita ja Ford Motorcraft Rally Teamia edustava Niko Mäkinen yhdessä kartanlukijansa Jarno Ottmanin kanssa sijoittuivat rallin SM-sarjan talvikauden päättäneessä Joensuun Itärallissa SM3-luokassa kolmanneksi. Mäkinen ajoi kaikissa talvikauden osakilpailuissa kolmen parhaan joukkoon.

Niko Mäkinen lähti viime lauantaina Joensuun SM-ralliin tavoittelemaan jo kolmatta peräkkäistä palkintosijoitustaan rallin SM-sarjan SM3-luokassa.

– Lähdettiin Joensuuhun sillä mielellä, että nostetaan vähän vauhtia ja katsotaan aluksi millaiseksi kisa alkaa muodostua. Järjettömiä riskejä ei ole tässä vaiheessa kautta syytä ottaa, Mäkinen sanoo tiedotteessaan.

Avauserikoiskokeella luokan kärkikolmikko Jaro Kinnusen johdolla erottui muista. Samuli Vuorisalo hävisi 3,3 sekuntia ja Mäkinen 3,4 sekuntia. Muut jäivät tästä kolmikosta kauas taakse.

– Lähti hyvin ja huomattiin, että tästä tulee ainakin näin alkuun kolmen kauppa. Kinnunen oli muutamia sekunteja nopeampi. Vuorisalo taas tuli aika samaan tahtiin meidän kanssa, Mäkinen kertaa kilpailun kulkua.

Toisella erikoiskokeella Kinnunen oli jälleen nopein, mutta Mäkinen hävisi vain 0,2 sekuntia nousten samalla kokonaistilanteessa toiseksi ohi Vuorisalon. Kolmannella erikoiskokeella Kinnunen jatkoi pätkäpohjien nakuttamista, Vuorisalo hävisi 1,6 sekuntia, mutta Mäkinen peräti 6,2 sekuntia ja jälleen Mäkinen ja Vuorisalo vaihtoivat sijoituksia kokonaistilanteessa.

– Kolmoseen en ole tyytyväinen, oltiin toisena mutta se ei onnistunut ja pudottiin kolmanneksi, Mäkinen harmitteli huoltotauolle saapuessaan.

 

Selivaara logo 2017

 

”Vauhti on noussut ja kehitys menee oikeaan suuntaan”

Mäkisen vastaus tuli heti huoltotauon jälkeen ajetulla neljännellä erikoiskokeella, missä Vuorisalo hävisi 4,7 sekuntia ja Mäkinen nappasi kakkossijan haltuunsa nyt 1,1 sekunnin turvin. Viidennellä erikoiskokeella Mäkinen juuttui ”liikenneruuhkaan” ja Vuorisalo kiilasi jälleen toiseksi.

– Viitosen lopussa ajettiin kaverin Mitsu kiinni, oli ollut varmaan rengasta vaihtamassa tai jotain, mutta pari kilometriä tultiin lumipölyssä, Mäkinen kommentoi.

Ennen kuudetta ja samalla rallin viimeistä erikoiskoetta Kinnunen SM3-luokan johtopaikalla oli jo karannut tavoittamattomiin, mutta Vuorisalon ja Mäkisen taistelu kakkossijasta oli vielä edelleen enemmän kuin hengissä, olihan kaksikon välinen ero vain 3,3 sekuntia ennen viimeisiä reiluja 12 ek-kilometriä.

– Viimeiselle lähdettiin kyllä oikein ajamaan, mutta maltilla ettei olla hangessa, Mäkinen kuvaili taktiikkaansa päätöspätkälle.

Lopulta tuo kaksintaistelu kääntyi Vuorisalon eduksi, joka oli viimeisellä erikoiskokeella 5,3 sekuntia Mäkistä nopeampi ja näin lopputuloksissa Vuorisalo sijoittui toiseksi ja Mäkinen kolmanneksi. Kolme SM-rallia ja yhtä monta palkintosijoitusta SM3-luokassa, yksi kakkossija ja kaksi kolmatta sijaa, oli lopulta Mäkisen onnistuneen talvikauden saldo.

SM3-luokan pisteissä Kinnunen johtaa 84 pisteellään ja Mäkinen on toisena (55 pistettä), 19 pistettä Vuorisaloa edellä.

– Kokonaisuutena olen talvikauteen tosi tyytyväinen, se jopa ylitti omat odotukset. Jarno Ottman ja koko tiimi on tukenut ja ollut suunnitelmien takana, kaikki on toiminut. Vauhti on noussut ja kehitys menee oikeaan suuntaan.

Rallin SM-sarjan seuraava osakilpailu, kesäkauden avaava Kouvolan SM-ralli, ajetaan toukokuussa.

Lue myös! Ford Motorcraft talvikauden jälkeen tiimien sarjassa toisena – ”Onhan tämä hieno yllätys” (8.3.2018)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit