21 kilpailua, kolme edellistä pisteittä – Palaako Alonso pistekantaan kotikilpailussaan?

11.5.2018 / 20:53
Kuva: McLaren Fernando Alonso kilpailee Espanjassa F1-urallaan nyt jo 22. kerran (Kuva: McLaren).

[ A- ] / [ A+ ]

Vuonna 2001 Formula 1:n MM-sarjassa debytoinut Fernando Alonso on osallistunut kotimaassaan ajettuun F1-kilpailuun tähän mennessä 21 kertaa. Vaikka voittoja espanjalaisen CV:stä kotikilpailujen osalta löytyykin kolme kappaletta ja palkintosijoituksiakin yhdeksän, niin kolmena edellisenä vuonna Alonso on jäänyt kokonaan ilman MM-pisteitä.

Edellisen kerran Fernando Alonso ajoi kotikilpailussaan MM-pisteille vuonna 2014, kun sijoitus Ferrarilla oli kuudes. Seuraavat kaksi vuotta McLarenilla toivat Barcelonassa keskeytyksen ja viime vuonna sijoitus oli 12. Tällä kaudella Alonso on ajanut MM-pisteille kaikissa neljässä osakilpailussa, joten paluu pistekantaan kotikilpailun osalta tänä viikonloppuna onkin täysin realistinen tavoite.

– Hienoa saada palata takaisin Eurooppaan ja Espanjaan, kotiin! Mikään ei voita sitä fiilistä minkä saa kilpaillessaan kotiyleisön ja fanien edessä. Olen erittäin onnekas sen suhteen, että saan kilpailla kotimaassani, koska läheskään kaikki kuljettajat eivät sitä mahdollisuutta saa ja joka vuosi espanjalaisfaneilta saamani tuki tuntuu vain kasvavan, Alonso hehkuttaa McLarenin tiedotteessa.

Perjantaina ajetuissa vapaissa harjoituksissa Alonso ajoi kuudenneksi ja 12. nopeimman ajan.

– Päivä oli positiivinen ja testasimme kaikkia niitä uusia asioita joita tänne toimme. Joidenkin osien kohdalla on käytävä vielä keskustelua, mutta olimme joka tapauksessa hieman kilpailukykyisempiä täällä kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella muissa kilpailuissa perjantain osalta, Alonso kehuu.

Espanjan GP:n aika-ajot ajetaan lauantaina ja kilpailu sunnuntaina.

– Muutokset, joita tänne teimme, olivat selkeä askel eteenpäin. Auto on huomattavasti paljon suorituskykyisempi, se tuntui paremmalta ajaa ja pitoa oli enemmän. Olosuhteet olivat tänään haastavat korkean lämpötilan ja ennen kaikkea tuulen takia. Meillä on mahdollisuus selviytyä huomenna aika-ajojen viimeiseen osioon, sitä yritetään ja kaikki sen eteen tehdään, että näin myös tapahtuu, Alonso päätti.

Fernando Alonson F1-kilpailut Espanjassa

2001 – Barcelona 13.
2003 – Barcelona 2.
2004 – Barcelona 4.
2005 – Barcelona 2.
2006 – Barcelona 1.
2007 – Barcelona 3.
2008 – Barcelona keskeytys
2008 – Valencia keskeytys
2009 – Barcelona 5.
2009 – Valencia 6.
2010 – Barcelona 2.
2010 – Valencia 8.
2011 – Barcelona 5.
2011 – Valencia 2.
2012 – Barcelona 2.
2012 – Valencia 1.
2013 – Barcelona 1.
2014 – Barcelona 6.
2015 – Barcelona keskeytys
2016 – Barcelona keskeytys
2017 – Barcelona 12.

2001 Minardi, 2003-2006 ja 2008-2009 Renault, 2007 ja 2015-2017 McLaren, 2010-2014 Ferrari

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit